raskaus

Ensimmäinen vs. toinen raskaus

Mitä eroavaisuuskia olen huomannut ensimmäisessä ja nyt tässä toisessa, meneillään olevassa raskaudessa? Entäs mikä taas on mennyt samalla kaavalla?
Aluksi ajattelin, ettei tämä raskaus paljoa poikkea edellisestä. Tuntui pikemminkin jopa helpommalta kuin ensimmäinen raskaus, mutta tämä voi johtua ihan vaan siitäkin ettei mulla tällä kertaa ollutkaan aikaa (kiitos taaperon) miettiä koko aikaa raskautta ja se ei ollut enään niin ihmeellistä kuin ensimmäisellä kerralla. Ensimmäinen kolmas olikin kutakuinkin samanlainen molemmissa raskauksissani: väsytti, mutta en kärsinyt esimerkiksi pahoinvoinnista tai oikeastaan kauheasti mistään muustakaan. Turvotti, nälkä vaivasi ja jotkut ruoka-aineet saattoivat ällöttää, mutta siinäpä se. 
Ensimmäisessä raskaudessa aika tuntui menevän tooodella hitaasti. Raskaus pyöri mielessä about koko ajan ja avasin puhelimen raskausaplikaation monta kertaa päivässä ihan vain tarkistaakseni että niin minkäs marjan/hedelmän kokoinen se pikkuinen siellä masussa nyt oikeen onkaan. 
Tällä toisella kertaa viikot ovat vierineet hurjaa vauhtia ja välillä olen jopa melkein unohtanut koko raskauden. Tähän suurin ”syyllinen” taitaa olla tuo vilkas taapero jonka perässä on saanut juosta koko ajan. Toisaalta olen kyllä mielissäni että raskaus on tuntunut menevän hieman nopeammin, vähänniinkuin tässä ohella. 
Nyt tässä toisessa raskaudessa olen saanut ikävän vaivan, meinaan erittäin epämukavat harjoitussupistukset. Niitä on ollut nyt parin viikon ajan kokoajan heti jos olen vähänkin tehnyt jotain raskaampaa, eli ollut kaupoilla, käynyt kävelyllä tai nostellut taaperoa. Tiedän että tämä on normaalia, mutta myös erittäin epämukavaa. Lepäämällä makuuasennossa helpottaa, mutta tämä kun ei vain aina ole vaihtoehtona kun siellä kaupassakin pitäisi käydä ja tuon pikkuneidin perässä kun vaan on juostava.Tykkäisin myös lenkkeillä nyt kun ilmat taas tästä alkavat pikkuhiljaa viilenemään, mutta katsotaan miten käy. Viime raskaudessa mulla ei ollut mitään ongelmia liikunnan suhteen, muu kuin laiskuus. Aloin lenkkeillä kunnolla vasta viimeisten parin raskauskuukauden aikana. Vielä 39 viikolla seikkailtiin mun äidin kanssa jossain vuorten rinteillä tetsaten ja kontaten kun vähän eksyttiin. Eikä tuntunut missään, päin vastoin toiveissahan olisi ollut että tuo liikunta olisi saanut jotakin aikaan synnytyksen suhteen mutta ehei… 
Yksi vaiva mulla oli niin ekassa kuin nyt tässä toisessakin raskaudessa, meinaan närästys. Ihan hirveä, kamala närästys. Mulla on närästys vaivoja kyllä muutenkin ihan ilman raskauttakin, mutta raskaana ollessa se on jotain vielä sata kertaa tuskallisempaa. Yöt menee päin puuta kun vaan närästää koko ajan ja tekisi mieli itkeä. Muutaman kerran oon tainnut aika raivon partaalla nousta sängystä kiroilemaan ja manailemaan… 
Tällä hetkellä vetelen toisen kolmannesen viimeisiä 27.raskausviikolla. ”Vielä” siis viimeinen kolmannes jäljellä. Toivottavasti viimeiset tulevat kuukaudet menisi yhtä nopeasti kuin mitä kuukaudet tähän mennessä. Olen toki yrittänyt myös nauttia ja ottaa rennosti, jos tämä olisikin vaikka viimeinen raskauteni. Aina se raskaus kun vaan ei ole niin nautittavaa, mutta täytyy yrittää miettiä positiivisia puolia. 
Mites sitten kilot? 
Niitä on tullut tässä raskaudessa helpommin ja oloni on löllömpi. Lähtöpainoni ennen molempia raskauksia oli suurinpiirtein sama, ennen ekaa raskautta pari kiloa vähemmän. Kehonkoostumus sitten taas poikkesi hieman enemmänkin, ennen ensimmäistä raskautta liikuin vielä erittäin säännöllisesti ja tein lihaskuntoa ja sen myös huomasi kropastani. Ensimmäisen raskauden aikana liikunta kuitenkin jäi vain kävelylenkkien tasolle, joten ennen tätä toista raskautta oli lihakseni surkastuneet ja kroppa suht hoikka mutta löllö.
Valehtelisin jos väittäisin että keräängtyvät kilot ei yhtään ahdistaisi, mutta yritän olla liikaa stressaamatta. Ekassa rakaudessa sön kun hevonen ja herkuttelin enemmän kun laki sallii ja painoa taisi tulla yhteensä about 14kg mikä todellakin oli vähän siihen verrattuna miten hervottomasti söin. Nuo kilot lähtivät kuitenkin helposti muutaman kuukauden aikana ja uskon imetyksen olleenkin helppoon kilojen karistukseen se avain. 
Nyt mulla on tullut varmaankin joku 10kg ja toivottavasti ei enää ainakaan ihan samaa moista tulisi. Toivon myös että ne raskauskilot karisivat taas suht helposti. Aion tosin myös tämän raskauden jälkeen aloittaa taas myös hieman jotain jumppaa, en pelkästään ulkomuodon mutta myös henkisen hyvinvoinnin takia.
Raskaus ja huomion keskipisteenä olo
Ensimmäisessä raskaudessa oli meillä tässä vaiheessa tulevaa vauvaa varten jo ainakin puolivaatekaapillista vaatteita, sillä niitä mekkoja ja vaatteita kun sateli joka suunnasta koko ajan. Kaikki mieheni sukulaiset sekä ystävämme ostelivat meille innoissaan vauvakuteita ja tarvikkeita. Itse ei paljoakaan tarvinnut vaatteita ostaa, paitsi sitten neidin synnyttyä niitä bodyjä ja oikeasti tarvittavia vaatteita. Kaikki kun ostelivat niitä ihania ja ei niinkovin käytannöllisiä mekkoja… Noh, mites tässä raskaudessa? Tulevalle vauvalle ei ole kukaan ostanut vielä mitään. 😀 No okei, mieheni osti KTM mopomerkin tutin kun saatiin kuulla että uusi tulokas on poika. 
Ensimmäisessä raskaudessa mun vointia kyseltiin päivittäin kyllästymieen asti, nyt hädin tuskin kukaan muistaa. Varsinkaan vielä ennenkuin maha näkyi. Tämä on kyllä itseasiassa ollut ihan postiivinen juttu, olenpahan ainakin saanut olla rauhassa.  Ja onhan se ihan normaalia että enään huomion keskipisteenä ei olla minä ja mun masu vaan meidän 1,5v neitokainen joka on kyllä kaikkien sydämmet sulattanut, onhan hän myös molempien puolten sukujensa ensimmäinen lapsenlapsi ja lapsenlapsenlapsi.
Synnytys mielessä

Mua ei ole pelottanut synnytys oikeastaan missään vaiheessa kummassakaan raskaudessa. Pikemminkin olen odottanut sitä jännittäen mutta innolla. Viime raskaudessa luin varmaan kaikki mahdolliset synnytyskertomukset mitä googlettamalla löysin ja nyttenkin olen jopa jo katsonut muutaman bloggaajan synnytysvideon. Viimeksi olin siinä mielessä hieman tyhmä, etten ajatellut missään vaiheessa että synnytykseni saatettaisiin joutua käynnistämään ja saatika sitten että se päättyisi sektioon niinkuin loppujen lopuksi kävi. Ajattelin että se olisi kamalaa mutta ”ei mulle niin käy”. Olinkin siis ensiksi pettynyt omaan kroppaani kun synnytys täytyi käynnistää, sektiosta olin aluksi todella järkyttynyt. Tuo järkytys kuitenkin häipyi aika pian ja nyt kun asiaa mietin ei minulla ole mitään negatiivista sanottavaa sektiosta. 
Tällä kertaa toivon luonnollisesti alkanutta alatiesynnytstä, mutta tiedostan myös että yhtä hyvin tämäkin lapsi saattaa tulla maailmaan sektiolla. Ensimmäinen synnytys ei kuitenkaan päätynyt sektioon sen vuoksi että lapsi ei olisi mahtunut ulos tai olisi ollut perätilassa tms. vaan koska loppujen lopuksi tulikin komplikaatioita ja lapsi oli kiire saada ulos. Saan siis nyttenkin yrittää luonnollista synnytystä mutta en elättele jostakin syystä liikaa toiveitakaan tuon suhteen, sillä käynnistykseen en suostu enään. 

Katsotaanpa siis kuinka paljon vielä tämä viimeinen kolmannes tulee eroamaan ensimmäiseen raskauteen verrattuna ja että millainen synnytys mua tällä kertaa oikeen odottaa.

(2) Kommentit

  1. Hah, tuohon huomion keskipisteenä olemiseen pakko kommentoida että kolmannen raskauden kohdalla kukaan ei edes "onnitellut" enään 🙂 puhumattakaan niistä kyselyistä tai kuulumisista. Mutta ei muakaan asia haitannut, sainpahan olla rauhassa 🙂

  2. Jep, mä todellakin mielummin valitsen sen että saan olla rauhassa kun että koko ajan oltaisiin kyselemässä… Esikoisen kanssa kun se oli aika rasittavaa. Ja varmaan viimeiset 4 viikkoa ennen syntymää puhelin piippasi koko ajan ja tuli tarkistussoittoja ettei vaan olla synnärillä ja jätetty asiasta kertomatta…huoh.

    Kiitos kommentistasi! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *