äitiys, lapset, Perhe, raskaus, sektio, synnytys

Minun positiivinen sektio kokemukseni

Muutama päivä sitten eräs ystäväni kyseli kokemuksiani sektiosta ja rupesinkin miettimään omaa ensimmäista synnytystäni, josta siis on jo 1 vuosi 7 kuukautta, joka päätyi lopulta kiireelliseen sektioon. Sektio nähdään mielestäni monesti kovin negatiivisena asiana ja haluan omalta osaltani kertoa juurikin oman positiivisen kokemukseni. Moni, kuin myös minä aikanaan, kokee jo ennen synnytystä pelkoa ja paineita siitä jos synnytys sattuisikin päätymään keisarileikkaukseen. Haluan tuoda esiin sen, että tästä asiasta on turha stressata ensinnäkin koska tämä on asia mitä vaan et pysty ennustamaan ja toisekseen, ei se maailma siihen kaadu vaikka synnytyksesi sektioon lopulta päätyisikin. 
Kiireellinen vai hätäsektio?
Ensimmäiseksi tarkistelin vielä netistä hieman mites ne sektiot nyt menikään, mikä oli kiireellinen ja mikä hätä.. Mä olen siis sekoittaunt kiireellisen ja hätäsektion nimet keskenään ja olen vahingossa saattanut sitten puhuakkin myös omasta sektiostani hätäsektiona. Hätä sektiohan on siis se jolloin lapsi, äiti tai molemmat on välittömässä hengenvaarassa ja lapsi on saatava minuuteissa ulos. Tällöin äiti myös nukutetaan. Kiireellinen sektio eli myös se joka minulle tehtiin on taas silloin kun synnytys alakautta yrittämisestä huolimatta ei syystä taikka toisesta onnistu taikka lapsi on ahdingossa. Minun tapauksessani tapaus oli jälkimmäinen, eli lapseni sydänäänet alkoivat olla liian korkeat eivätkä lähteneet laskemaan. Esimerkiksi täältä pääset lukemaan vielä paremmin yleisiä faktoja sektioista.
Itse leikkaus
Kuten ylempänä jo mainistinkin, on monilla ajatus sektiosta varsin negatiivinen. Näin oli myös itselläni ja kovasti aina kauhistelin ajatusta että mitä jos lapsi syntyisikin sektiolla. Ajattelin jossain omassa typerässä pilvilinnassani että eihän nyt minulle näin kävisi. Lopulta, ensin koko päivän synnytettyäni ja ollessani jo 8cm auki, jouduin kun jouduinkin kiireelliseen sektioon. Tämä oli sillä hetkellä minulle aivan kamala ajatus ja sainkin tästä kunnon paniikin aikaan. Olin leikkaussaliin mennessä niin lääkkeissä ja väsynyt että itkin vain ja oksensin. Oli muuten kamalaa maata liikumatta siinä leikkauspöydällä ja kääntää vain hieman päätä että sai oksennettua… Nukahdin kuitenkin jossain kohtaa, en oikein tarkkaan muista oliko se ennen vain jälkeen lapsen ulos saamista. Kuitenkin, kun minulle tultiin esittelemään lastani luulin häntä nukeksi. Olin todella sekaisin lääkkeistä vielä kun minut vietiin takas mieheni ja lapseni luokse, mutta hyvin pian rupesin tokenemaan kyllä. Lapseni tuotiin samantein rinnalle ja mieheni oli koko ajan siinä kanssamme.
Olin kieltämättä aluksi hyvin järkyttynyt ja suorastaan pettynyt itseeni. Miksi minun synnytys päätyikin sektioon? Pelotti millainen haava olisi ja miten paranisin tästä kuitenkin isosta leikkauksesta. Ensimmäiset päivät oli siis ajatukseni hieman surullisetkin jopa (hormoonit..). Pettymykseni alkoi kuitenkin hyvinkin pian hälvetä ja mieleni muuttua. Oloni helpottui myös kun näin ensimmäisen kerran haavan. En ollut uskoa silmiäni. Siis miten se voi ollakkaan niin ohut ja siisti? Ei edes mitään tikkien jälkiä? Kyllä! Se oli tälläiselle verikammoiselle helpotus. Olin mielessäni kuvitellut jotain paljon pahempaa. Nyt, 1 vuosi ja 7 kk synnytyksestä on arpeni hyvin hyvin haalea ja huomaamaton. Eikä sitä huomaa ollenkaan bikinit päällä. 
Palautuminen
Parantumiseni lähti hyvin käyntiin. Toki aivan ensimmäiset päivät olin todella turvoksissa ja hieman pelokas tulevasta parantumisprosessista. En nyt ihan tarkalleen muista, nousinko jo ylös kävelemään synnytyksestä heti seuraavana päivänä vai vasta siitä seuraavana. Jokatapauksessa, kun pääsin kävelemään tuntui se ihan hyvältä ja kärryttelinkin sitten vauvaa käytävillä ees taas. En myöskään muista että minulla olisi ollut mitään sen kummempia kipuja. Toki sairaalassa ollessa sain koko ajan vahvoja kipulääkkeitä, mutta kotiin päästyä en tainnut enään niitä tarvita.
Myös imetys lähti ongelmitta sujumaan ja maidon noustua sitä riittikin sitten vaikka muille jakaa. Olin kuullut, että sektiolla syntyneiden kanssa maito ei välttämättä nousisi yhtä hyvin tms. mutta minun tapauksessani ei ollut kyllä tälläisestä ongelmasta tietoakaan. Lapsi viihtyi heti syntymästä aina 1 vuoden ja 4 kuukauden ikään saakka oikein hyvin tissillä, heh. 
Kotiin päästiin lapsen synnyttyä neljän sairaalassa vietetyn vuorokauden jälkeen. Heti seuraavana päivänä kotiin pääsystä olin oikein hyvässä kunnossa, kävimme mm. hoitamassa lapsen syntymään liittyviä paperiasioita sekä syömässa ravintolassa. Myöskin päälle meni ihan omat legginsit (vaikka toki vielä maha oli tietenkin turvoksissa). Jaksoin hyvin olla vauvan kanssa ja pääsin kävelemään ja nousemaan portaita hyvin, vaikkakin varovasti. Sektion jälkeenhän pitäisi kuukausi ainakin ottaa  rauhallisesti, mutta minä jo kahden viikon kuluttua synnytyksestä nostin itse rattaita autoon ja kävin yksin vauvan kanssa esimerkiksi lihakaupassa. Tosin, ehkä tuo rattaiden nostelu autoon itsekseen ei ole niin kovin suositeltavaa… 
Se mikä on jäänyt mieleeni hieman ikävämpänä asiana oli pissaaminen! En muista kuinka kauan tuota ikävää tunnetta pissatessa jatkui, enkä muista tarkalleen oliko se kipua, kirvelyä vai muuten epämiellyttävää tunnetta. Myös jälkivuoto kesti aika kauan, kuusi viikkoa. Välillä se tuntui jo niukemmalta kun sitten myöhemmin taas alkoikin runsaampana. Kävin jopa lääkärissä tästä, mutta kaikki oli ok ja tämä oli siis normaalia. 
Sektiossa on isommat riskit komplikaatioihin kuin alatiesynnytyksessä, mutta se ei tarkota että se ei myös voisi sujua oikein mainiosti ja ongelmitta. Voihan tietenkin myös alatiesynnytyksessä tulla vakavia komplikaatioita. Kuitenkin, sektio aina tuntuu olevan se ”kunhan vaan ei sektio olisi” ajatus ja tämä on mielestäni typerää. Ensinnäkin, tätä ajatusta levittävät monesti naiset joilla ei välttämättä ole omakohtaista kokemusta sektiosta ja toisekseen tämä luo turhia paineita ja turhaa stressiä asiasta johon loppupeleissä et paljoa voi vaikuttaa. 
Uusi raskaus sektion jälkeen 
Rupesin odottamaan toista lastamme kun sektiostani oli vain vuosi aikaa. Missään kohtaa tätä raskautta en kuitenkaan ole kärsinyt poikkeavista kivuista jotka voisivat johtua aiemmasta synnytyksestä. Ei siis mitään arpi taikka erilaisia alavatsa kipuja.
Nyt tulevaa toista synnytystäni miettiessäni ei minua enään pelota mahdollisuus sektiosta. Nähtäväksi jää, syntyykö tämä tulokas sektiolla vaiko alakautta. Oli se sitten kummin tahansa, odotan tulevaa synnytystä positiivisin mielin!
Millaisia ajatuksia ja kokemuksia teillä on sektiosta? Taikka ihan alatiesynnytyksestä? Ja jos on kokemusta molemmista, kumpi kokemus on jäänyt ”parempana” mieleen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *