äitiys, lapset, Perhe, raskaus

31. Raskausviikko

Ja niin tuli tänään mittariin 30+0. Taas meni kyllä viikko ihan hujauksessa ohitse. Tämä viikko onkin mennyt aikalailla sohvalla maaten kun flunssa iski koko meidän porukkaan. Toisaalta on tehnyt kyllä todella hyvää ihan oikeasti vaan olla kotona perheen kesken. Tuli siis tarpeeseen pieni pakkolepo kropalle, vaikkei kipeänä olo nyt koskaan mitaan kauheen kivaa olekkaan. 
 
Olo on pysynyt aikalailla suht samana, supisteluja on jos jotain touhuaa tai kaupassa käy. Mulla olikin itseasiassa lääkäri viimeviikolla ja kerroin myös supistukistani. Gyneni halusi tietenkin tarkastaa etteivät supistukset ole päässyt tekemään mitään ja niinkuin arvelinkin, ei mitään muutoksia ollut tapahtunut onneksi. Poitsun painoarvio viimeviikon ultrassa oli (silloin 29+3) 1200g. Sain myös verikokeiden ja sokerirasitustestin tulokset ja kaikki ok niiden osalta. Vauva oli myös kääntynyt jo raivotarjontaan.
Sitkeästi matkassa mukana pysyvä närästys saa edelleen minut raivonpartaalle harvase yö. Välillä kun oikein ne nesteet nousee kurkkua pitkin ja polte on niin tuskaisen raastavaa, meinaa iskeä epätoivo. Närästys on muutenkin kamalaa, mutta raskaana itselläni ainakin se on vielä voimakkaampaa kuin normaalioloissa. Noh, muistaakseni viimeraskaudessa se taisi helpottaa kyllä loppua kohden sitten kun vauva oli jo laskeutunut alemmas. Jospa se tästä siis vielä helpottaisi. 
Mitään hankintoja ei olla tehty vieläkään. Vaatteita tuli jonkun verran lahjaksi babyshowereissa, mutta nekin kaikki siis vain ensimmäistä kokoa. Ei nyt oikeastaan mitään niin akuuttia tarvitse hankkiakkaan, paitsi auton istuin esikoiselle jotta uudelle tulokkaalle saadaan sitten jätettyä tämä meidän esikoisen nykyinen istuin. Vaunuhommia täytyisi myös hieman miettiä… Ikäeroa kun sisarusten välillä tulee olemaan hieman vajaat 1v 10kk voisin veikata että jonkunnäköisiä tuplarattaita tullaan tarvitsemaan. Täytyy katsoa jos ihan aluksi pärjättäisiin kuitenkin noilla meidän Stokke Trailzeilla jos niihin ostaa sellaisen lisälaudan taaperolle. Olisiko kenelläkään antaa hyviä vinkkejä tuplarattaiden suhteen? 
Nyt siirrynkin taas vaihteeksi tuonne sohvan puolelle rakkaan mieheni, taaperoni ja masuni viekkuun. Täällä onkin ollut feriat koko viikon ja tänään onkin sitten itse pääpäivä eli San Pedro de Alcántaran kylän oma juhlapyhä. Oltiin siis perinteen mukaan tänään koko mieheni puolen suvun voimin syömässä. Siinä esikoista rattaisiin nukuttaessa korolliset nilkkurit jalassa sain kunnon supistuketkin tietenkin aikaan. Kunnon paella ähkyt vielä siihen päälle niin johan tämä mamma onkin valmista kauraa palaamaan sohvalla löhöilyn ihanaan maailmaan, hah. Eli ei muutakun oikein mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

(2) Kommentit

  1. Närästys oli kyllä täälläkin raskaudessa ilkeä kaveri. En ole vieläkään raskauden jälkeen "uskaltanut" palata ihan kaikkien mausteisimpien ruokien pariin, liian tuoreessa muistissa se polttelu. Toisessa raskaudessa muistan syöneeni iltapalaksi salaatinlehtiä ilman mitään ettei öisin närästäisi 😅
    Meidän keskimmäisellä ja kuopuksella sama ikäero, ja ostimme Bugaboon Donkeyt. Kalliit on, mutta tosi kivat myös. Aiemmin ollaan kruisailtu Stokken rattailla.

  2. Joo, se syömättömyys kyllä auttaa siihen ettei närästäisi mutta mulla on niin hieno itsekuri että aina mässyttelen jotain mitä ei pitäisi ja istten kärsin ja kiroan öisin. 😀
    Meillä kanssa nyyt Stokket tosiaan, mutta täytyy pikkuhiljaa perehtyä muihinkin rattaisiin. Nuo Donkeyt on kyllä varmaan hyvät joo! Ehkä täytyy käydä niitäkin jossain testaamassa vähän.. Kiitos vinkistä siis. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *