äitiys, arki, lapset, Perhe

Ärsyynnyn lapseeni ja tarvitsen omaa aikaa – paska mutsi vai inhimillisesti ihminen?

Meillä on tällä hetkellä menossa aika vaikea kausi tämän meidän meidän muutamaa päivää vajaa kaksivuotiaan kanssa. Neidillä on muutenkin todella vahva luonne ja omatahto, ja nyt, kun uhma alkaa tehdä tuloaan, on meillä melkoista vääntöä neidin kanssa joka ikisestä asiasta. Huomaan tällä hetkellä yllättävän usein, että ärsyyntymisen tunteet nousevat pintaan. Vaikka vauva itkisi kuinka, en osaa ärsyyntyä häneen, mutta taaperoon kyllä. Sitten heti iskeekin se äitien kuuluisa huono-omatunto niistä omista, ei niin positiivisista tuntemuksista. Yleensä ärsytyksen takana on huoli. Taaperon riehuessa hullun lailla tai kieltäytyessään kaikesta terveellisestä ruuasta iskee huoli siitä, että jotakin tapahtuisi hänelle. Ärsyyntymistä tapahtuu myös esimerkiksi silloin, jos olemme ravintolassa ja neiti alkaa huutamaan ja vaatimaan jotakin. Näinä hetkinä en tiedä miten menetellä ja antaakko periksi vaiko ei. Oikeastaan ärsyynnyn lähinnä itseeni. Tulee paska mutsi olo. Olenko paska mutsi jos annan lapselleni periksi? Olenko paska mutsi jos huudatan lastani ravintolassa? Rajat on rakkautta, sen kyllä tiedän, mutta välillä ihmisten ilmoilla ollessamme saatan helpommin antaa periksi, varsinkin jos ei ole mahdollisuutta poistua paikalta ja mennä rauhoittelemaan lapsi muualle. Toisaalta, pidemmän päälle tämäkään ei ole hyvä ratkaisu, koska taapero oppii käyttämään näitä tilanteita hyödyksi.

Minua ei lainkaan hävetä myöntää, että kaipaan, tai suorastaan tarvitsen välillä pientä lepoa lapsestani. Oma lapsenihan ei ole vielä päiväkodissa, joten meillä ei ole jokapäiväistä erossa oloa toisistamme. Onneksi neidillä on innokkaita isovanhempia jotka tarpeen tullen auttavat mielellään ja joidenka kanssa hän myös viihtyy hyvin. Minä kun vietän päivät pitkät keskenäni lasteni kanssa, on varsinkin nyt vauva-taapero arjen myötä erittäin tervettulleita ne pienet lepohetket. Vauva tosin on vielä niin pieni, etten häntä pystyisi jättämään paria tuntia kauemmaksi ajaksi hoitoon. Tällä hetkellä olen siis ollut muutaman ruokakauppa reissun, kampaajakäynnin ja yhden pikaisen lounaan verran erossa hänestä. Vielä ihan hetkeen ei ole myöskään aikomusta jättää häntä pidemmäksi aikaa hoitoon, ollaan kuitenkin niin kiinni toisissamme jo pelkästään imetyksen vuoksi.

Omaa aikaa kokonaisen vuorokauden verran

Lauantaina mulla oli koko päivä täynnä ohjelmaa mm. kampaajakäynnin ja ripsientaivutuksen (tästä lisää myöhemmin) merkeissä, jonka jälkeen vietimme muutaman naisen kesken Kello viiden tee -teemalla järjestettyä iltapäivää Gian luona. Ohjelmassa oli siis nimensä mukaisesti teetä, leipomiamme teemaan sopivia herkkuja, hieman kuohuvaa sekä maalausta. Vauva oli tietenkin mukanani, mutta hän oli onneksi todella iisisti koko tuon viisituntisen verran ja minä sain toden teolla hieman rentoutua naisten kesken höpisten ja taulua maalaten (elämäni ensimmäistä kertaa). Vietin koko päivän taaperosta erossa ja vielä yönkin, sillä neiti jäikin mummulaan yöksi. Seuraavana päivänä jaksoin muuten taas aivan eri fiiliksin ottaa vastaan kaikki taaperon kiukuttelut ja raivarit. Pieni oma-aika (vaikkakin vauvan kanssa) teki siis enemmän kuin hyvää. Toki myös sillä, miten tuon ajan käyttää, on merkitystä. Tällä kertaa naisten kesken nauraminen ja höpöttely, sekä ehkä hieman myös se oma freesi look kampaajan jälkeen paransi sitä omaa mielialaa.

Oma mieliala vaikuttaa myös todella paljon lapsen mielialaan. Aina jos itselläni on hiukan pinna kireällä,  huomaan taaperon saavan tästä vain lisäkipinää hänen omiin kiukutteluihinsa. Mua kun ei vielä ole siunattu millään lehmän hermoilla, on tässä äitinä ollessa joutunut hieman opettelaan pitkäjänteisyyttä. Välillä se pinna venyy yllättävänkin paljon, mutta ymmärrettävästi mitä väsyneempi sitä on, sen vähemmän se pinnakin kestää.

Vuoristorataa, sitä tämä arki yhden uhmaikäisen kanssa todellakin on. Sitä saa nauraa vatsalihakset kipeiksi hänen hölmöilyilleen, kunnes hetkessä taas nouseekin savua korvista hänen tahallaan herättäessään pikkuveljen tai tehdessään jotakin muuta ”ei sallittua”…

(2) Kommentit

  1. Ihanaa kun sait omaa aikaa ja osaat sanoa ääneen että sitä kaipaat ja tarvitset:) uhmaikäinen lapsi osaa kyllä ottaa oman osansa äidistä. Paljon jaksamista teille.

  2. Kiitos paljon kommentistais ja tsempeistä! Ja kyllä todellakin osaa viedä mehut, vielä kun siinä samassa on vauvakin hoidettavana. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *