äitiys, Espanja, kulttuuri, lapset, Perhe, ulkosuomalaisuus

Espanjalainen nimikulttuuri – Miksi minulla ja tyttärelläni on sama nimi

Instagramin puolella olen pari kertaa tuonutkin esille, että minulla ja tyttärelläni on sama nimi. Minä olen Karla ja tyttäreni on Karla. Tämä on aiheuttanut paljon kiinnostusta, mutten (onneksi) ole saanut keneltäkään mitään typeriä viestejä aiheesta. Joskus, kun tyttöni oli vielä pieni, kuulin yhdeltä kaveriltani, kuinka eräs entinen kaverini oli yhdelle raskaana olevalle kaverilleen sanonut baarissa ”älä oo sit niin vitun tyhmä kun Karla, että antaisit lapselles oman nimes”. Valehtelisin, jos väittäisin ettei kommentti hieman kirpaissut tuolloin. Tai siis eniten siinä ärsytti se, että miksi nyt olen sitten niin vitun tyhmä? Onko espanjalaiset ihan vitun tyhmiä, kun täällä tuo on ihan normaali tapa? Onko erilainen kulttuuri ja erilaiset tavat tyhmyyttä?

Miksi päädyimme antamaan lapsemme nimeksi Karla

En ollut koskaan miettinyt tyttölasten nimiä, mutta poikalapsille sitäkin enemmän. Kun tulin raskaaksi esikoisesta, ilmoitti mieheni jo ennen kuin tiesimme sukupuolta, että mahdollisen tyttölapsen tapauksessa hän haluaisi nimetä lapsen minun mukaani. Aluksi en tuota ehdotusta ottanut niin kovin tosissani, mutta kun saimme tietää että tuleva vauva olisi tyttö, otti mieheni asian uudestaan puheeksi. Ja koska minullahan ei ollut minkäänlaisia vastaehdotuksia ja miehelleni tämä tuntui oleva tärkeä asia, suostuin.

Täällä on jo vanha perinne ollut antaa lapselle äidin/isän nimi. Nykyään tätä ei enään niin paljoa tehdä kun ennen, mutta siltikin tämä on vielä todella yleinen tapa. Jos kuitenkin perheessä on vaikka esimerkiksi 3 poikaa, ei heistä tietenkään tule kaikista samannimisiä kuin isä. En myöskään ainakaan itse tunne yhtäkään perhettä, jossa olisi sekä tyttö että poika, ja molemmat olisi nimetty äidin ja isän mukaan. Miehelläni on kaksi veljeä ja näistä kolmesta pojasta nuorimmalla on isän kanssa sama nimi. Mieheni papalla, sedällä ja serkulla on kaikilla sama nimi. Siinä on siis sama nimi jo kolmessa polvessa. Vielä tosiaan kun kaikki on miehiä, on heillä kaikilla sama ensimmäinen sukunimikin.

Mistä tiedän, kummasta Karlasta puhutaan?

Mistä sitten tiedetään, kenestä Karlasta meillä puhutaan? Espanjassahan lempinimet on todella tyypillisiä. Esimerkiksi appivanhemmillani on molemmilla lempinimet, enkä lähes koskaan kuule heistä puhuttavan omilla nimillään. Todella monella muullakin Espanjalaisella sukulaisella ja tuttavallani täällä on lempinimi. Yleensä nuoremman nimeä jatketaan ”-ito” tai ”-ita” loppupäätteellä. Esimerkiksi Karla ja Karlita, Juan ja Juanito, Ana ja Anita jne.

Meillä kotona minä kutsun todella usein tyttöä sanalla ”kulta”, Borja kutsuu häntä usein Karlaksi tai Karlitaksi. Sukulaiset yleensä puhuu Karlitasta. Vanhemmillani on tytölle ihan oma lempinimensä, Neiti Nokkonen. Tämä nimi tuli jo silloin kun Karlita oli ihan pieni, kun äitini eräs ystävä keksi tämän nimen, joka juontaa juurensa Tohtori Sykeröstä. Myöhemmin olemmekin naureskelleet, että nimi sopii hänelle erittäin hyvin luonteensa puolesta.

Mieheni kutsuu minua usein tyypillisellä espanjalaisella pariskuntien välisellä nimitystavalla: cari, joka on siis lyhenne sanasta cariño eli kulta (vastaa samaa kuin englanniksi honey). Tottakai hän käyttää myös ihan nimeänikin. Mieheni sukulaiset monesti puhuvat minusta ”lasten äitinä”, eli jos vaikka kysyvät miten voin, saattavat he kysyä esimerkisi ”¿y la madre como está?”. Tai ”Karla la madre”.

Täälläpäin on myös hyvin yleistä puhua lapsista poikana ja tyttönä, eli vaikkei olisi edes samannimisistä henkilöistä kyse, monesti puhutaan niñasta ja niñosta. Meidän kuopus Noel ei ole nimetty kenenkään mukaan, mutta silti usein hänestä puhuttaessa käytän sanaa ”poika” tai ”poitsu” ja espanjaksi ”niño”.

Nimi päätetään jo raskausaikana

Täällä nimi mietitään jo raskausaikana, sekä yleensä myös kaikki jo julkistavatkin tulevan lapsensa nimen, toisinkuin Suomessa tämä monesti pidetään salaisuutena ristiäisiin saakka. Nimi tulee olla valmiina jo synnytykseen mentäessä, jolloin täytetään lapsen rekisteröintiä varten tarvittavat paperit. Syntymän jälkeen on kuukausi aikaa käydä virallisesti rekisteröimässä lapsi. Yleensä tämä tapahtuu asuinpaikkakunnan kaupungintalolla, mutta ei aina.

Esimerkiksi kun esikoisemme syntyi, asuimme tällöin vanhempieni luona väliaikaisesti. Niin minä, että mieheni, olimme rekisteröityjä sen paikkakunnan asukkaiksi, jossa vanhempani asuvat. Esikoisemme syntyi eri paikkakunnalla, mutta koska molemmat vanhemmat olivat saman paikkakunnan asukkaita, saimme rekisteröidä hänet myös siellä syntyneeksi. Kun taas kuopuksemme syntyi, minä olin rekisteröityneenä vanhempieni asuinpaikkakunnan asukkaana, kun taas mieheni oli jo rekisteröinyt itsensä meidän kotipaikkakunnan asukkaaksi. Ja koska kuopus syntyi eripaikkakunnalla (Estepona) kuin kumpikaan näistä meidän paikkakunnistamme, jouduimme käydä rekisteröimässä hänet siellä syntyneeksi, koska vanhemmat eivät olleet saman paikkakunnan asukkaiksi rekisteröityneitä (eikä olla naimisissa).

Alkuun vaikea tottua samannimisyyteen

Rehellisesti sanottuna, aluksi minulla oli vaikeuksia tottua tähän asiaan. Itseasiassa aloin tottua nimeen ehkä vasta siinä kohtaa, kun tyttö alkoi olemaan vuoden ikäinen. Tiedän myös, että vanhemmilleni tämä on hieman outoa, sillä vaikka he asuvat täällä Espanjassa ja tietävät tämän tavan olevan yleinen täällä, ovat he tottuneet suomalaisiin nimitys tapoihin. Sitten taas vastoin kaikkia odotuksiani, kaikki sukulaiseni Suomesta ja ystäväni kutsuvat tyttöä ihan hänen omalla nimellään, mikä tietysti on vain hyvä juttu.

Espanjalaisilla on kaksi sukunimeä

Espanjalaisilla on kaksi sukunimeä. Yleensä aina isän ensimmäinen sukunimi on lapsen ensimmäinen sukunimi ja äidin ensimmäinen sukunimi on lapsen toinen sukunimi. Nykyään kuitenkin saa valita ottaako äidin vai isän sukunimen ensimmäiseksi, mutta kaikista yleisintä on käyttää perinteistä sukunimi mallia eli ensin isän, sitten äidin sukunimi. Meidänkin lapsilla on molempien sukunimet, ensin isän, sitten minun. Heillä onkin siis varsin mielenkiintoinen sukunimiyhdistelmä, mutta minusta se on vain hauska, että sukujuuret näkyvät sukunimen kautta. Toki sitten joskus kun lapseni saavat omia lapsia, minun sukunimeni ei varmastikkaan enää tule lastenlapsien sukunimissä näkymään, toisinkuin isän.

Virallisissa papereissa käytetään aina molempia sukunimiä, mutta moni käyttää arkisessa käytössä vain jompaa kumpaa, yleensä ensimmäistä sukunimeään.

Täällä naisen sukunimi ei vaihdu naimisiin mennessä, mutta olen kuullut esimerkiksi joidenkin suomalaisten naisten ottaneen espanjalaisen miehensä sukunimen. Jos me joskus tulemme menemään naimisiin, en usko, että vaihtaisin enään sukunimeäni.

Sellaista tällä kertaa siis. Me muuten luotiin neljän muun ulkomailla asuvan äidin kanssa sellainen instatili kuin @mamatmaailmalla , joka on tarkoitettu kaikille ulkomailla asuville äideille, ulkomailla asumisesta haaveileville tai muutenvain kiinnostuneille! Tervetuloa siis seuraamaan ulkomailla asuvien suomimammojen arkea, meitä on tällä hetkellä mm. Espanjasta, Italiasta, Kreikasta ja Meksikosta!

Postauksen kuvat on ottanut Nadja Vesterlund

(4) Kommentit

  1. AnnaPop says:

    Tästä tulikin mieleen synnytysvalmennus. En enää muista millä viikolla sinne mentiin, mutta muistan oikein hyvin sen esittelykierroksen ekalla tunnilla – kertokaahan kaikki miten pitkällä raskaus on, kuka sieltä tulee ja minkä niminen. Ei ollut nimeä, mutta monta ihmeellistä katsetta sain toki. Meillä ei ole ollut nimeä yhdellekkään lapselle päätetty etukäteen, ei edes synnyttämään mentäessä. Ja siitäpähän sitten saatiin noottia sairaalassa, kun sisäänkirjautuessa pitäisi jo olla syntymättömän lapsen nimi papereissa, että tietävät miten häntä sitten nimitellä heti kun maailmaan ilmestyy. Tyttären kohdalla annettiin nimi papereihin ja vaihdettiin jälkeenpäin. Ensimmäisen pojan kohdalla sama, piti antaa nimi ja sitten vaihdeltiin joka paikassa. Kolmannen kohdalla sanoin että ei ole antaa, niin suostuivat ja laittoivat papereihin ”niño” ja sukunimet. Mutta ei me sairaalasta päästy pois ilman nimeä, joten se oli seuraavana päivänä syntymästä annettava jos kotiin halusi. Musta on kanssa kiva, että lapsilla on isän ja äidin sukunimi. Näin se kulttuuriperimä seuraa lapsiamme edes jonkin verran vielä, koska kuten mainitsit tuskin lapsenlapsillamme säilyy äidin sukunimi enään. Me ollaan mieheni kanssa naimisissa, enkä myöskään vaihtanut sukunimeä, tai ottanut hänen sukunimeä perään, viivalla tai ilman, yhtä tai kahta 🙂 Kauhean pitkä sukunimi jos oma olisi jo alkuun kaksiosainen ja sitten laitetaan vielä perään miehen sukunimi…

    1. Hahah, pystyn kuvitella kuinka on siellä porukka ollut ihmeissään kun ei ole lapsella ollut nimeä. 😀 Ja hei kiva kun kerroit tarinais, mä en tiennyt että mahdollista vielä vaihtaa sitä sitten rekisteröitymis vaiheessa. Täällä kun kaikki on aina niin vaikeaa muutenkin, haha. Ja joo, mun mielestä se on jotenkin loogisempaakin että kun täällä Espanjassa luulltavasti tulemme aina asumaan,niin toimitaan tämän sukunimijutun kanssa niinkuin täällä yleensä, siis että minulla oma sukunimeni säilyy. Tai siis, enhän edes tiedä mennäänkö me koskaan naimisii! Mä olisin valmis menemään vaikka heti ihan siviilissä, mutta mies taas haluaisi isot häät jos naimisiin mennään, eikä meillä tällä hetkellä ole varaa järjestää mitään isoja häitä..

  2. Anita says:

    Oli mielenkiintoinen postaus! Olen naimisissa espanjalaisen miehen kanssa, pidin oman sukunimeni. Olisi ollut ihan outoa lisätä miehen nimi viivalla tai ottaa jopa sama nimi (ihmiset Espanjassa luulis että ollaan sisaruksia paperilla :D), en kokenut tarvetta jotenkin alleviivata että olen nyt rouva xx. Meillä on kaksivuotias poika ja toinen vauva tuloillaan, ollaan pidetty suomalaisesta tavasta kiinni että nimeä ei paljasteta ennen nimiäisiä (miesten sukulaisista oli vaan eksoottista, ei tullut negatiivista palautetta
    .. mutta ne on varmaan muutenkin tottuneet mun outoihin juttuihin kun ollaan oltu yli vuosikymmen yhdessä hehe). Tuntuisi oudolta nimetä ihminen jota en ole nähnytkään. Mutta tottakai kaikki tekee niinkuin itse tykkää ja miten hyvältä tuntuu <3 Tsemppiä sinne karanteeniin, me ollaan aivan toisella puolella Espanjaa eristyksissä! Sulla on tosi kiva blogi.

    1. Kiitos ihanasta kommentista! Ja tsemppiä loppuraskauteen hei. <3 Joo, munkin mielestä olisi outoa ottaa miehen sukunimi, kun kuitenkin täällä asutaan ja varmaan tullaan tulevaisuudessakin aina asumaan. Näen loogisempana toimia tämän asian suhteen espanjalaisella tavalla. 😀 Ja joo, ymmärrän tuon nimen anto jutun! Kiva, että kaikki on ollut vain innoissaan tästä! Meillä oli jo pojallekkin nimi valmiina ennen raskaaksi tuloa ja heti kun saimme tietää että poika tulossa, oli päivän selvää että nimi olisi Noel. Ja kiitos tsempeistä, tsempit sinne toisellekkin puolelle Espanjaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *