äitiys, lapset, Perhe

Äitiydestä opittua

Täällä Espanjassa äitienpäivä oli jo viikko sitten, mutta näin tänään vielä Suomen äitienpäivän kunniaksi ajattelin monien muiden tavoin kirjoittaa jotakin äitiydestä.

Ihan ensimmäisenä tulee mieleen äitiyden myötä kasvanut kärsivällisyys ja pinnan venytys. Kärsivällisyyden opetteleminen on tullut itseasiassa ihan tarpeen tälläiselle todella temperamenttiselle persoonalle kuten minä. Siinä missä ennen olisin räjähtänyt jo sekunnissa, jaksan nyt laskea kymmeneen ja rauhoittua. Enkä tarkoita vain lasten kanssa, vaan olen oppinut kärsivällisemmäksi myos muissa asioissa. Kuitenkin, aina joskus se pinna vain pettää, mutta se on ihan ok. En ole ainoa, eikä sitä tarvitse hävetä. Tärkeintä on osata pinnan menetyksen jälkeen selvittää tilanne ja pyytää anteeksi äänen korotus tai rumat sanat.

Omia lapsiaan kohtaan kokee sellaista rakkautta, ettei sitä voi edes kuvitella ennen kuin sen kokee. Rakkauden myötä myös se huoli niistä omista lapsista on jotain aivan älytöntä. Se alkaa jo raskausaikana, vahvistuu lapsen syntymän jälkeen ja siitä oikeastaan ne huolet vasta lähteekin kasvamaan. Tiedän, että on typerää murehtia asioista etukäteen, mutta silti sitä näin äitinä kauhulla ajattelee ei vaan niitä tämänhetkisiä, vaan jo kaikkia tulevaisuudenkin vaaranpaikkoja.

Meillä äideillä on aina tapana kokea huonoa omaatuntoa milloin mistäkin, vaikkei se edes välttämättä olisi tarpeellista. Podet huonoa omaatunoa, kun olet lahjonut lapsesi kekseillä, jotta saisit hetken rauhan. Kun olet unohtanut vaihtaa vaipan ja huomaat että siellä on sata kiloa pissaa. Kun suutut kiukuttelevalla taaperolle ja vajoat itsekkin aivan lapsen tasolle. Kun kaipaat omaa aikaa. Kun toisen lapsi tekee tarpeensa potalle jo 1-vuotiaana ja sinun 2-veellä on vieläkin vaipat. Tämä viimeisin on aiheuttanut minulle sellaisia huonomutsi viboja, kun en vain ollut saanut aikaseksi aloittaa tuota vaipoista pois pääsy -projektia. Minunhan oli tarkoitus tehdä se jo ennen kuopuksen syntymää, mutta kas kummaa kuopus täytti jo 4kk ja taaperolla oli vieläkin vaipat. Mutta nyt, vihdoinkin, meillä on otettu vaipat pois ja homma on lähtenyt hyvin käyntiin. Toki yöllä pidetään vielä vaippaa ja päivisin housut kastuu vähintään kerran, mutta suunta on oikea. Jippii!

Toisen lapsen myötä olen oppinut rennommaksi äidiksi. Tai olen kyllä ollut rento äiti jo jonkun aikaa, mutta näin jälkeenpäin mietittynä esikoisen vauva-aikaan stressasin usein asioista aivan turhaan ja olin paljon tiukempi monenkin asian suhteen. Muistan myös kuinka esimerkiksi mieheni ison suvun kesken olimme viettämässä aikaa ja he halusivat vuoron perään ottaa koko ajan vauvani syliin, minua ärsytti se. Nyt olen vain iloinen jos saan hetkeksi kädet vapaaksi.

Kaikkien äitien ei tarvitse toimia samalla tavalla ja se, että joku muu toimii eritavalla kuin sinä, ei pitäisi olla oikeus arvosteluun ja tuomitsemiseen. Ei ole vain yhtä tapaa olla juuri se maailman paras äiti niille omille lapsille. Myönnän, että esikoiseni aikaan saatoin hieman kummastella (hiljaa mielessäni) jonkun toisen äidin tapaa tehdä jokin asia eritavalla. Nyt en todellakaan kummastele, sillä teen jopa itsekin joitakin asioita nyt erilailla kuin mitä esikoisen aikaan tein.

Äitiys on kuin 24/7 työ ja palkka siitä on maailman paras: pyyteetön rakkaus, ne halit ja pusut, ne naurut ja yhteiset hassutteluhetket, se ilo kun lapsesi oppii jotakin uutta. Aina ei tietenkään voi olla kivaa, ei myöskään äitinä olo. Aina ei jaksaisi kiukutteluja tai toimia kokkina, tarjoilijana, siivoojana ja niin edes päin. Välillä haluaisi vain hetkeksi unohtaa kaiken muun ja painua jonnekkin yksin mököttämään. Ihan niinkuin töistäkin on lomaa, on joskus hyvä ottaa myös aikaa itselle ja hetken hengähdys lasten hoidosta. Äitinä olosta ei kylläkään oteta lomia, sillä vaikket olisi fyysisesti lastesi kanssa, ovat he mielessäsi ja huoli heistä läsnä aina.

Olen niin onnellinen, että elämäni suurin unelma on toteunut: olen äiti ja vieläpä kahdelle! Juuri tällä hetkellä istun tässä kirjoittamassa tätä lausetta ja tippa linssissä katson, kun esikoiseni ja mieheni tanssivat flamenco musiikin tahtiin ja esikoiseni kasvoilta paistaa niin onnellinen hymy kun vaan olla ja voi. Kuopus istuu vieressäni sitterissä minua tuijottaen ja nappaan hänet juuri syliini ja aion käpertyä hänen kanssaan sohvalle.

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja äidinmielisille! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *